| Agility on kehitetty Englannissa vuonna 1977. Ensimmäiset
agilitysuoritukset olivat yleisön viihdyttämiseksi tarkoitettuja
näytöksiä hevosten estekilpailujen väliajalla.
Suomeen agilityn toi Rolf Lundell vuonna 1986. Kolmessa vuodessa agilitystä
saatiin Suomessa virallinen kilpailulaji, vuonna 1989. Agilityn suosion
kasvu on ollut mahtavaa. Ennen vuosituhannen vaihtumista agilityssä
kilpailevia koira-ohjaajapareja oli n.5000 kpl.
Agility on vauhdikas koiraharrastus, jossa koira ohjaajansa käskytyksestä
suorittaa esterataa virheettömästi ihanneajassa. Koiraa
ei saa avustaa muuten kuin sanoin ja käsimerkein. Ohjaaja ei
saa koskea koiraan, eikä esteisiin. Koira suorittaa radan täysin
vapaana, edes kaulapantaa koiralla ei saa olla.
Agilityradalla olevia esteitä ovat hyppyesteet joita radalla
on useita; pujottelukepit joita on 12 kpl, 55 cm välelin ja
koiran pitää kulkea keppien välistä, avotunneli
(putki), umpitunneli (pussi) ja rengas joiden läpi koiran pitää
mennä. Puomi ja A-este, jotka koira kiipeää ja joilla
koira joutuu koskettamaan esteiden alaosissa olevia kosketus- eli
kontaktipintoja. Keinu(lauta), pöytä ja pituushyppyeste,
sekä harvemmin käytetty vesieste joka on hyppyeste.
Agility on erittäin vaativa laji ja sen vuoksi on ehdottoman
tarpeellista alusta asti saada ohjattua koulutusta jotta edellä
kuvatut esteet osataan suorittaa turvallisesti.
Koirat jaetaan säkäkorkeutensa mukaan kolmeen luokkaan:
mini-luokkaan eli alle 35 cm, midiluokkaan alle 43 cm ja maxi-luokkaan
43 cm ja yli meneviin koiriin. Kokoluokkien esteet ovat eri korkeudella.
Kilpailuluokkia on kolme, alkaen ykkösluokasta. Kolmosluokka
on korkein ja vaativin luokka. Kolmosluokan koirista "löytyvät"
vuotuiset Suomen- ja Maailmanmestarit.
Agilityn harjoittelun voi aloittaa nuorella koiralla jos se on
terve. Kuitenkin rasitusta vaativia harjoituksia, kuten korkeita
hyppyjä ei saa harjoittaa koiralla jonka luusto ei ole täysin
kehittynyt. Koiran lihaksiston on oltava hyvä jotta revähdyksiltä
ym. rempoilta vältytään. Agility ei ole "sohvashampionin"
liikunta- ja hauskanpitomuoto (kokeile itse kylmiltään
kuntosali tuntia niin tiedät miltä "äkkiä
revitetystä" tuntuu).
Agility sopii harrastuksena kaikille koirille rotuun ja kokoon
katsomatta. Kilpaileminen voi kuitenkin asettaa rajoituksia joillekin
koirille. esim. todella iso koira joka ei mahdu renkaasta läpi
tai hyvin pieni koira joka ei jaksa hypätä 40 cm korkean
esteen yli. Hypyt maksimi korkeudessa voivat rasittaa liikaa hyvin
raskasrakenteisia koiria. Samoin A-este ja pituushypyt voivat rasittaa
pitkäselkäistä koiraa esim. mäyräkoira.
Agility on lajiin tutustumattomien mielestä "hupaisaa"
hyppelyä ja näyttää helpolta. Kilpailutasolla
agility on yksi vaikeimmista ja vaativimmista koiraurheilumuodoista.
Agility vaatii herpaantumatonta yhteistyötä koiran ja
ohjaajan välillä. Mutkittelevan agilityradan esteiden
väli voi olla 4 m ja koiran nopeus 2,5 m sekunnissa. Nopeassa
menossa koiran käskytykseen ei jää paljon aikaa ja
ohjaus perustuukin koiran kykyyn lukea ohjaajan vartalon liikkeitä.
Taitava ja hallittu agilitysuoritus näyttää koiran
ja ohjaajan väliseltä ajatusten luvulta. Se on yhteistyötä
kauneimmillaan, siinä on hallittua vallattomuutta ja kaikki
tapahtuu n. 60 sekunnissa.
Pertti Vilander |