-pieni, iloinen ja vilkas punavalkoinen hollantilainen lintukoira

Hollannissa on satojen vuosien ajan ollut pieniä punavalkoisia lintukoiria, jotka työskentelevät houkuttelemalla sorsia vedessä oleviin häkkiansoihin. Sorsien tarkkaavaisuuden kiinnittyessä rannan läheisyydessä liikkuvaan kettumaiseen, punavalkoiseen eläimeen, metsästäjät pääsevät lähestymään sorsia huomaamattomasti ja voivat siten yllättää sorsat ja säikyttää ne ansoihin. Päivisin kooikerhondje on toiminut sekä sorsien houkuttelijana että kiihkeänä tuhoeläinten tappajana ja öisin nukkunut omistajansa vuoteessa, lämmittäen ja vartioiden häntä. Nämä ominaisuudet: kiinnostus uimiseen ja pienriistaan, rotutyypillinen mieltymys nukkua omistajansa kylkeä vasten (mieluiten kokonaan peiton alla), halu työskennellä omistajansa kanssa ja innokkuus vartioida reviiriään, ovat säilyneet nykypäivän kooikerhondjellakin.

Rodun varhaishistoriasta kertovat lähes 60 maalausta 1400-1800 -luvuilta. Pienet punavalkoiset lintukoirat ehtivät jo lähes kadota Hollannista, kunnes Paronitar v. Hardenbroek van Ammerstol kiinnostui maalauksien koirista ja pyysi kulkukauppiasta etsimään matkansa varrelta maalauksissa esintyvien koirien kaltaisia yksilöitä. Näin saatiin rodun kolme ensimmäistä tunnettua kantakoiraa ja ensimmäiset pentueet syntyivät 1940-luvun alkupuolella. Näistä ja muista rotuun otetuista, taustaltaan tuntemattomasta 30 sorsakoirasta, on kooikerhondjerotu saatu uudelleen elpymään.

Hollannin Kennelliitto "Raad van Beheer" hyväksyi kooikerhondjen rotumääritelmän väliaikaisesti 1966. Vuotta myöhemmin rodun harrastajat perustivat yhdistyksen "Het Nederlandse Kooikerhondje". 1971 rotu tunnustettiin Hollannissa virallisesti ja FCI:n hyväksymisen eli kansainvälisen tunnustuksen omaksi rodukseen kooikerhondje sai 1990. Suomeen ensimmäinen kooikerhondje tuli 1991 rodun kotimaasta, nyt kymmenen vuotta myöhemmin maassamme on noin 150 kooikeria. Suomessa kooikerhondjen rotujärjestönä on Suomen Spanieliliitto ja rotuharrastajien oma yhdistys Suomen Kooikerhondje ry on perustettu 1999.

Vilkkautensa ansiosta kooikerhondje sopii aktiiviselle ja ulkoilevalle perheelle. Koira rakastaa pitkiä kävelylenkkejä, varsinkin jos saa rauhassa tutkia luonnon tuoksuja. Kooikerhondje on hyvin vahvasti "nenäkoira", jolle pennusta asti erilaiset hajut ja niiden seuraaminen on tärkeää. Kooikerhondje on nopea, ketterä ja helposti oppiva koira, joten se sopii niin raunioradalle, jäljestykseen, lintujen noutamiseen kuin TOKO- ja agilityharrastukseen. Rotu on erityisesti agilityharrastajien suosiossa, vuoden 2001 loppuun mennessä virallisissa agilitykisoissa Suomessa on kilpaillut yli 20 kooikeria, joista yli puolet agilityn ylimmässä eli 3-luokassa. Tokossa ja MEJÄ:ssä on kisannut muutama koira ja spanielien taipumuskokeen, BH-kokeen ja palveluskoirien luonnetestin on myös hyväksytysti suoritettanut muutama kooikerhondje. Metsästyskoirien jälkikisoissa on kisannut kymmenkunta kooikerhondjea ja maassamme on myös joitakin käytännön metsästyskooikereita, jotka noutavat ammuttuja lintuja sekä maalta että vedestä.

Kooikerhondje on iloinen, valpas ja hyvin energinen koira, jolla on alituisesti heiluva, tuuhea, valkoinen häntä. Koiran keskipitkä, melko suora karvapeite on hyvin helppohoitoinen. Tavallisesti harjaamista kaipaa oikeastaan vain hännän ja korvien pitkät karvat, sekä korvan taustan pehmeä karva, joka muutoin takkuuntuu helposti (varsinkin kesäaikaan, jos koira on innokas uimari). Aluskarva on tiheää, eikä se saa olla liian pehmyttä. Karvaa ei trimmata millään tavoin, mutta varpaanvälin karvoja voi siistiä ja karvanlähtöaikaan koiraa on syytä harjata usein.